Enimmäinen kouluviikko :D Kiireistä. Tai ei. Maanantaina raahauduin campukselle puoleksi tunniksi ja sitten pois. Tänään Media, Politics and Society tute oli peruttu joten vietin neljä tuntia tarkoituksettoman hyödyttömästi luentojen välillä. Olen vielä vähän vaiheessa menenkö huomenna yhdeltätoista vai kolmelta Democracy-luennolle. Voi vapautta valita. Ensi viikolla se kiire kai sitten alkaa, en oikein osaa sanoa. Luennoitsijat on tosi jotenkin... innokkaita ja hauskoja ja aussit oppilaina tosi aktiivisia. Se vähän ahdistaa kun kaikilla muilla tuntuu olevan kauheasti asiaa luennoilla paitsi minulla mutta toisaalta välillä tuli vähän sellainen olo että olikos tuota tarpeellista sanoa ääneen. Mähän olen tunnetusti lämminsydäminen. Japania luennoi höpsö nuori japanilainen, joka ei osaa käyttää uusitun oikeustieteenlaitoksen shinyja kojeita. Hän oli kuitenkin vakuuttunut että on oletettavaa että ensi perjantaina me osaamme kaikki hiraganat ja katakanat. Minä en ole vakuuttunut. Se rakennus muuten, josta aikaisemmin sanoin etten tule koskaan menemään sisälle, onkin yksi rakennuksista joissa tulen olemaan eniten. Sen sijaan Old Arts Building... olen siellä kai yhdellä tutoriaalilla. Sitten olenkin ympäri campusta Asia Centeristä Redmond Barryyn jne. Kaikilla rakennuksilla on hassut nimet. Hassuja nämä aussit. Tajusin tänään että University of Melbourne voisi olla myös University of Batman. Miettikää. UniMelb ---> UniBättis. Siinä olisi enemmän ylpeydenaihetta kuin tässä koko "Evolution starts here", "Melbourne Model" ja "New Generation Bachelor Degree" jutuista jota kaikki jauhaa. Joo, joo ollaanpas me nyt sitten yliopiston historiallisessa käännekohdassa tai ei, me ei olla bättiksii.
Muihin tärkeyksiin. Täällä on kuuma. Ruuhka-aikoina tekee aina mieli liimautua kiviseiniin viileyden toivossa. Lisäksi jossain haisee aina wasabi. Liikenne on muutenkin ihan sairasta, mitä teen kansainvälisellä ajokortilla kun ihmiset on ihan hulluja liikenteessä. Liikennevalot ei merkitse kävelijöille yhtään mitään ja suojateitä ei ole. Oikeasti. Autot ei väistä jalankulkijoita paitsi jos on erikseen risteyksessä liikennevalo jossa käsketään niin (WTF se vilkkuu ja niin se sanoo). Ratikat kaasuttelee ympäriinsä. Mä olen, yllätys kyllä, vasta todistanut yhden kolarin. Silti. Surffipojat tunnistaa siitä että niillä on paljon hiuksia, joita ei pyritä hillitsemään, sortsit ja kainalosauvat. Sitten ne kompastelee ympäri campusta. Tai sitten ne kaikkii pelaa krikettiä ja australian style jalkapalloa. Jotain siihen suuntaan.
Tämä kaupunki yllättää yhä ihanuudellaan ja kämäsyydellään, tätä voisi oppia kutsumaan kodiksi :D
Lauantaina oli BEACH DAY, otettiin oikein juna Brightoniin ja jammailtiin siellä rantsulla. Olen aina tiennyt että mun on oltava lähellä vettä, siksi suunnittelenkin muuttoa jonnekin lähemmäs merta tai Yarraa. Eikä ole liian aikaista alkaa etsiä, on oltava uusi kämppä kun palailen talvehtimasta kesäisestä Suomesta heinäkuussa.

Jääkaapissa on ensimmäistä kertaa oikeaa ruokaa, se tekee iloiseksi. Tällä viikolla on Melbourne Fashion Festival, menen varmaan huomenna ja sunnuntaina paikanpäälle. HAPPYFACE. Kaikenlaista tapahtuu, täytyy vain jotenkin pyrkiä pysymään perässä.
Ensimmäistä kertaa saapuseni jälkeen otin yhteyttä fandomiin: Leah Dizon - Love Paradox (ensimmäistä kertaa olen vakuuttunut, se koko mustavalkojutska oli aikas siisti, Marita älä naura vaan katso! Koska RyoxLeah4evah), Shige yrittää olla Anan (säästäkää minut jatkossa tällaiselta tiedolta, silmiin sattuu) ja ero tuli viimeinkin. Ei mitään mielenkiintoista lapset.Lisäilen pian Facebookiin kaikkii sekoi Melbourne kuvii. Ei kai muuta tällä kertaa.
Pysykää pulsuina.
fgjafåjbfkhjg Project Runway FINALE torstaina :D
1 kommentti:
Voi, voi Shigeä! Ei sitä aina voi onnistua.
Siitä sitten vain hiraganoja ja katakanoja opettelemaan. No problem.
Pysy hengissä :)
Linda
Lähetä kommentti