Päivät vierii aika rennoissa merkeissä. Oltiin Helin kanssa 5 tunnin lounaalla torstaina, perjantaina olin saamaton. Lauantai aamulla lähdettiin joukolla Yarra Valleyhin. Bussikuski on olen niin masentava että koko bussi nauroi aina kun se avasi suunsa. "It's going to be a chaos" jne. Pysähdyttiin ensimmäisenä retkimajalle teelle ja vegemitelle. Vegemite. Australian lahja maailmalle. Aivan yhtä paljon kuin mämmi on Suomen lahja maailmalle! Hirvittävää mössöä jos minulta kysytään. Syötettiin siemeniä linnuille, kauniille ja kivoille värikkäille ja valtaville, ilkeille valkoisille. Hiton papukaijat. Mä sain useaan otteeseen repiä kolmikiloisia lintuja hiuksistani. Ja sehän on tunnetusti aina hauskaa. Sitten alkoi kunnon turistilu kun matkattiin 20 minuuttia höyryjunalla metikön läpi. Istuttiin sillai ikkunalla jalat ulkona ja tuuli hiuksissain :D Bussikuski näytti luonnollisesti mallia lyhyissä partioshortseissa. Hmmm.

Sitten päästinkin itse matkan ideaan, viininmaisteluun. Ensimmäisessä paikassa syötiin lounas (homg raakaa karhun lihaa jk jk) ja siirryttiin nautiskelemaan viinejä. Tuli vähän kiire, ei ehditty rauhassa maistella kuin n. 4 eri. Seuraavassa paikassa meitä sitten ihan koulutettiin arvioimaan viinejä ja siinä kohtaa alkoikin jo viljellä varsin värikkäitä adjektiiveja. Viinikoulun jälkeen siirryttiin vielä Nordic Teamin (meidän uskomaton jengi islantilaisia, tanskalaisia ja mä ja Heli) maistelemaan vielä lisää viinejä. Ja taas noustiin bussiin ja matkattiin seuraavalla viinitilalle. Ja maisteltiin viinejä. Lopuksi juotiin vielä lasilliset skumppaa ja taas matkaan :D

Kun päästiin kotiin Therese oli vakuuttunut että meidän täytyy mennä Eureka Toweriin, Aussien korkeimpaan rakennukseen ja maailman toiseksi korkeimpaan residential buildingiin. Ja niinhän me mentiin. Saatiin ilmainen edge experience :P Siinä mentiin sellaiseen lasihuoneeseen (lasi oli huuruinen) joka siirtyi rakennuksesta ulos ja sitten yhtäkkiä lasi epähuuruistui (idek) ja ihan kuin leijuisi ilmassa :D Kun katsoi alas näki suoraan maahan! Ja e helt huumas.
Ehdin olla ehkä noin tunnin kotona eilen kun lähdettiin istumaan Pugsiin, lähipubiin. Ilta oli rauhallinen, itse kierin kotiin jo puolenyön aikaan. Tänään olen kumma kyllä opiskellut. Jos jaksaa muutaman viikon painaa koulussa niin sitten helpottaa taas. Aina pystyy.
Siis aina pystyy.
7 kommenttia:
Noi linnut. Noi linnut. :D
-Linda
"Siis aina pystyy"
Seriously, tosta tulee niin mun uus motto.
Homg noi kengurut ja linnut ja viinit ja suuri kaupunki ja wtf miks siellä on niin outoja bussikuskeja? Tosin kukaan ei voi voittaa piikkiön bussin Matias-mursua, se vaan on jotain käsittämätöntä. Mut jokatapauksessa, mielettömän ihanalta tuntuu lukea että oot hengissä ja et sulla on kivaa! Ou jee, keep the spirit up!
Mitäs täällä turkkuses, viikon katsaus:
-lumimyrsky keskellä alkukevättä WHAAT oli niin sairas ilma etten sanoin voi kuvata. Nyt taas onneksi kaunista.
-irtisanoin itseni nesteeltä eli mulla ei ole pläniä kesäksi mikä samaan aikaan kauhistuttaa ja kutkuttaa. mut se irtisanoutumispuhelu oli ehkä kauhein kokemus kuukausiin, miten niin ärtynyt vastaanotto!
-mun lihakset on niin kipeät että pystyn tuskin kävelemään. hieman innostuin kuntosalilla. jou, tunnin päästä pitäis vetää sambatunti, HMM.
-mä kaipaan opintopisteitä!
from DJ
Awesome view! That glass elevator's a really great idea xD
And during your wine tasting did u actually swallow or did u spit it out like professional wine tasters? ;P
Hei sinä ihaNainen!
Niin, komppaan Djtä, sekä elossaolemisesi että Matiaksen suhteen. Kaikki näyttää niiin upeelta ja kuulostaa niin jännittävälle, että oma elämä alkaa kummasti tuntua vähemmän jännittävälle. (Omissa hiuksissani ei ole ollut papukaijoja ikinä, olen kade.) Tosin tuo huurustehissi kuulostaa sen verran hirvittävälle, että mielummin jättäisin väliin, muistuttaisin toki että metroasemien liukuportaatkin saavat korkeapaikan kammoni heräämään :D
Ihanaa että Minna teki selvityksen elämästään, mainostan vielä tuota lumimysrkyä, se oli sairas!!! Ja niin, olet aina kadehtinut otsani Harry-arpea, nyt minulla on toinenkin!!!
Ei muuta länsirintamalta, hjyvää päivää, Pau
Linnut. Whaaaaat?
Nyt tekee mieli viiniä. Kiitti, kaveri.
Vielä Turku-update:
- kevät on saapunut lumimyrskyn jälkeen. On valoisaa ja lämpimämpää, ja oon koko ajan hyvällä tuulella. Saattaa kyllä johtua jostain muustakin.
- Nananananana mulla on poikaystävä. On kiva herätä jonkun vierestä. :D
Joko se maijukin heräilee jonkun vierestä? ;D
vittu tota maritaa.. happy and positive people somehow are not for me..
hyvä et elät, mä olisin varmaan pissannu housuun siellä towerissa!tämä päivä on turha. heräsin just ja aion pian takaisin nukkumaan.
nenne
Lähetä kommentti