sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Ja elämä jatkuu...

Ei hyvää päivää mikä ilma. Yli 30 astetta lämmintä ja pilvetön taivas. Melbournessa kuumuus ei ole kosteaa vaan tunkkaista, vähän kuin Suomessakin. Liimaan naaman kiinni ilmastointiin, luulisi auttavan.

Ensimmäinen kouluviikko sujahti ohitse. Ei mitään kauhean hyödyllistä jäänyt mieleen mutta kai se tästä. Lupasin itselleni että valmistaudun tutoriaaleille ja vähän tänään mutta toisaalta kieltäydyn ajattelemasta tässä kuumuudessa. Viikko oli muutenkin aika kiireinen: okonomiyaki iltama, ruotsalaisia pihapelejä, lounaita, lasersotaa jne. Torstaina menin scandinavian clubin tapaamiseen, tapasin muutaman muun suomalaisen ja sain ilmaista pizzaa. Tällä viikolla oon muutenkin kulkenut ilmaisesta lounaasta toiseen. Torstai iltana katsottiin liuta huonoja elokuvia Sandyn luona ja kokkailtiin yhdessä

Perjantaina lähdettiin ulos vähän klubbailemaan, VII oli paikan nimi. Koomista kyllä, uusi klubi ja kaikkea, sielläkin oli asian night. Jotenkin mä päädyn aina tällaisiin tilanteisiin. Mutta koska suomalaisuuteni on aina hyvä keskustelunavaus sain taas paljon uusia tuttuja :D Mulla on yhä jonkun (varmaan societyn pj, en mä tiedä) AA (Australasian Society) jäsenkortti, jolla pääsin yläkertaan, täytyy kai palauttaa se. Eräs saksalainen tyttö, Sarah, (joka ei puhu saksaa) oli siellä VIPinä niin pääsin hengaamaan loppuillaksi sinne puolelle. Ilta oli tosi siisti, uusia ihmisiä ja yleistä jäätävyyttä. Lupasin mennä katsomaan yliopiston futis matsia ensi viikolla tai jotain. Aika loppuillasta tanssilattialla joku yhtäkkiä huusi "MAIJU" ja hyppäsi halaamaan: Joey.
Sitä luulee että asuu miljoonakaupungissa jossa tuntee niin vähän ihmisiä että todennäköisyys että törmää tuttuihin on varsin pieni. Niin sitä luulisi. Oli ihana nähdä Joey pitkästä aikaa näin sattumalta ja jutskailtiin ja kaikkee. Mä en oikeesti tiedä onko tässä mitään järkee. Yksikään mun lause ei oo millään tavalla järkevä mutta niin kai se on kun kyseessä on minä.

Minä ja Sandy loppuillasta... Varsin hehkeinä luonnollisesti.

Eilen kävin katsomassa Nianin kanssa Sweeney Toddin ja syömässä Chinatownissa. Leffateatteri oli aika shiny, penkkien tilalla oli valtavat tyynyt joissa loikoiltiin. Meidän edessä oli pariskunta joka oli varmaan ensi treffeillä tai jotain koska ne oli vaivaantuneita koko leffan ajan, ei tiennyt miten istua ja liikkuivat koko ajan hermostuneena. Suloista. Sanomattakin on kai selvää että ruoka oli hyvää :D

Tänään suuntasin Docklandsille Fashion Festivalin viimeisenä päivänä anastamaan kaikkea ilmaista. Se oli ihan siistiä, joka kuuluisa aussi bändi soitti livenä ja porukkaa oli aika reippaasti. Joycen kaksi homo kämppistä oli meidän kanssa siellä, niillä oli enemmän mielipiteitä monesta asiasta muotiin liittyen kuin minulla. Ja oli kuumas. Oikeasti. Kun mä otin ratikan takaisin, se oli niin täynnä että ovet tuskin meni kiinni ja voi hyvää päivää oli kuuma. Nyt olen lähinnä pessyt pyykkiä ja istuskellut common roomissa muutaman RMIT opiskelijan kanssa, joista yksi oli Duudsonit fani... Mitä se sitten kertoo älykkyysosamäärästä, en sano mitään ääneen (sori Possu).

Paikan päällä.

Huomenna menen ilmaiselle lounaalle yliopistolle, väitän olevani länsi-Euroopasta. Illalla olisi suunnitelmana mennä Moomba Waterfestiin Yarran rannalle, katsomaan ilotulitusta ja kaikkea. Katrina pitäisi nähdä, mennä Charissan ja muiden kanssa luistelemaan (WTF IDK) ja perjantaina on Scandinavian klubin joku iso juhla. Ensi viikonloppuna ajetaan myös formulat, suunnitelmana olisi naamioitua jonnekin Albert parkin pensaikkoon tai jotain. Tai ei. Aika lopettaa kirjoittaminen.

Leikkikää lumessa puolestani.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yo, yo!

Ei oo mitään järkevää sanottavaa. Koskahan sitä oikeen on.

Mä pidän linkeistä. OK? Ja toi edellinen tyyppi ei tehnyt kivaa temppua. Jerk.

Olen kateellinen kaikista shineista klubeista, yhteisöistä ja tapahtumista. Pitäisi rahautua itse tästä betooni hökkelistä ulos!

Pidä hauska ja bloggaile paljon meidän iloksi!

-Linda

Anonyymi kirjoitti...

:D

:DDDDD

Tältä minusta tuntuu juuri nyt.

Näytät tosi ruskettuneelta, senkin rantabeibe. Mariko on täällä käymässä, ja se haluaa hevikaraokeen (tämä kaikki on tietenkin rakkaan veljeni vikaa). PLEASE EXPLAIN.

Eilen meille tuli Monkissa joku vanha brittiläinen mies selittämään jotain Marikolle, ja JP sitten totesi, että se oli sellaista "I was very, very drunk at the time"-tyyppiä. Kun sitten kysyin Marikolta mitä se herra oli sille sanonut, niin hän vastasi ettei ollut ymmärtänyt mitään, QED. Kiva että the Fast Show sketsit toimii oikeassakin elämässä.

Pakko päästä sinne Melbourneen vielä jossain vaiheessa, vaikuttaa niin ihanalta. Kiva, että olet löytänyt kavereita ja tunnet olosi kotoisaksi, se on meillekin tärkeää kun aina pähkäillään että mitenköhän se daiju oikein pärjää siellä aussilassa. :P

Anna kirjoitti...

Kuulostaapa muuten tosi kiireiseltä sun opiskelijaelämä. Oikeesti, mä en edes ole yliopistossa ja mulla ei silti ole noin paljoa aikaa juosta paikoissa. (Olin just lauantaina kahdeksan tunnin fysiikan luennoilla... Voitko uskoa? Kahdeksan tuntia!)

Anyway, toivottavasti kesä tulee pian koska mulla on hiton tylsää kun sä et ole täällä jumittamassa. Toisaalta kesä saisi odotuttaa itseään koska mitä nopeammin se tulee, sitä nopeammin tulee myös pääsykokeet...

Pidä superhauskaa, ja klubbaile munkin edestä!