torstai 28. helmikuuta 2008

Kaljun miehen nerous

Komeat pojat istuvat aina Suomen lipun vieressä. Vaikka eivät olisikaan suomalaisia.

Tänään liityin koulussa Scandinavian clubiin, ihme porukkaa, mutta olikos se kenellekään yllätys. Sandy halusi liittyä vain koska rekrytoijana oli todella suloinen poika. Kaikenlaista.

Huomenna on O-weekin viimeinen päivä. Tämä viikko on ollut hyvin, hyvin hämärä sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Tiistai jotenkin katosi jonnekin, en oppinut muuta kuin että ausseihin on yllättävän vaikea saada yhteyttä. Keskiviikkona oli vuorossa paljon ruokaa ja kesän viimeinen night market. Se oli todella näkemisen arvoinen, porukkaa oli paljon ja kaikkea myytiin okonomiyakista kengurun lihaan ja koruista maalauksiin. Charissa maistoi krokotiilia ja minä onnistuin taas laajentamaan ihmisten kuvaa Suomesta ja suomalaisuudesta. Istuttiin koko ilta chocolate cafessa, tilasin dark-orange kaakaon joka tarjoiltiin erikoismuodoillussa hug mugissa. Paikka, johon tulee varmaan helposti palattua.

Siel myytiin kaikkee hämyy

Tänään oli blaah expo, liian pitkä virallinen nimi joten se tunnetaan minun kauttani blaah expona. Siellä oli kaikki kerhot ja joukkueet ympäri koulunpihaa esittelemässä omaa juttuaan. Vähän hämmentävää kun ihmisiä kulki ohi ensin haarniskoihin pukeutuneina, sitten hare krishna kulkue ohittaa ja seuraavaksi huomaatkin kuuntelevasi puhetta marxismista. Huomenna on blaah expon toinen päivä, uudet kerhot, uudet kujeet. Mulla ei kuitenkaan alusta asti ollut aikomustakaan liittyä mihinkään muuhun kuin Scandinavian clubiin mutta menen kuitenkin paikan päällä pyörimään. Huomenna mennään illalla istumaan Lygonille Melissan kanssa, tutustuttiin kun istuttiin vierekkäin lennolla Honkkarista tänne, ja lauantaina suunnitelmana on matkata St Kildaan kun on vielä edes vähän kesää jäljellä. Ensi viikolla alkaa sitten koulu. Ja Melbourne Fashion Festival. Runway showt on varmaan upeita, haluaisin ostaa liput ainakin yhteen. Sunnuntaina on joku ilmainen tapahtuma jokirannassa, menen ainakin sinne.

Koulu vakuuttaa minua yhä massiivisuudellaan. Tällaisina hetkinä olen todella kiitollinen että minulle on siunaantunut hyvä suuntavaisto sillä wtf näitä rakennuksia on satoja ja paikasta toiseen pääsee vain tosi kämysiä reittejä pitkin. Lisäksi tajusin kuinka hauskaa on että minulla on ensin luento campuksen pohjoisimmassa rakennuksessa ja seuraava eteläisimmässä. Välimatka on pitkä ja vuodenajat varmaan ehtii vaihtua aina kun siirryn paikasta toiseen. Kuinka vain.

Haluan myös jakaa kanssanne ilouutisen että tuntien metsästyksen jälkeen olen löytänyt itselleni luentolehtiön. Melbournessa ei ole muodissa että tavaratalot tai kirjakaupat myisivät paperia. Pysähdyin jopa turisti-infoon kysymään ja minut ohjattiin kauppaan jossa myytiin käsintehtyjä papereita. WHUT? Haluttomuuteni maksaa yhdestä paperinpalasta kuukauden vuokran verran sai minut palaamaan tyhjin käsin kohti kotia. Kunnes sitten tietous iski minuun. Posti. Posti myy paperia. Sain paperia. Olen onnellinen. Sinä hetkenä uskoin korkeamman voiman olemassaoloon.

Yläkerran naapuri alkoi kuunnella pelottavaa teknoa, taidan käydä nukkumaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HYVÄ MAIJU! näyttää tosi hämyltä toi kuva, mutta kuulostaa hyvältä. Mitäs suomessa... meidän koulussa on Super Junior fani, WTG!

Anonyymi kirjoitti...

Scandinavian club? Mitäs siellä oikein tehdään?

Melbourne vaikuttaa vieläkin älyttömän siistiltä, mutta onneksi mulla on matkailuhuuma hiukan laantunut Tukholman seikkailun jälkeen. Lähetettiin sulle tosi ghei kortti.

Sayuri ja sen kaveri Emi olivat täällä yötä, tehtiin karjalanpiirakoita ja lettuja. :D

Ne oli käyneet jossain japanin iltakurssilla, jossa joku 17-vuotias tyttö oli ilmeisesti esittäytynyt sanomalla että pitää JEstä ja Massusta, ja Sayuri oli silleen että "eli Turussa on muitakin JE-faneja!". Paljastui myöhemmin että kyseessä olikin Viivi. XD

Anonyymi kirjoitti...

Terve terve! Vai, että teillä loppuu kesä.. Siellä on varmaan talvi niin lämmin kuin täällä kesä noh ei ehkä ihan..? :D Etkö ole saanut mun sähkistä kun et ole vastannut :( Pysy hengissä siellä kuoma!!!

-Heidi