Minä se tässä vain...

Yo.
Viimeiset kaksi kuukautta olen ollut täysin tämän maailman sisällä. Ainoa yhteyteni ulkomaailmaan (tässä tapauksessa Aussilandian ulkopuolelle, täällä oon muuten ollu varsin sosiaalinen eläin... tai jotain) on ollut kaksi puhelua äidin kanssa ja pieni muistutus muusta maailmasta paketin muodossa (mä sain housut!). Viime viikonloppuna sain vihdoinkin puhuttua muidenkin tärkeiden ihmisten kanssa, velimörön ja Bumban, ja jokin heräsi minussa. Viimeinen shaking tuli eilen kun Nenne soitti minulle aussinumerosta. Mitä tämä on? Kehtaavatkin ravisuttaa maailmaani! Tämä ei ole turhaan saari kaukana kaikesta muusta paitsi Fidjistä (minne muuten olis suunnitelmissa mennä)! Noh, kaikki nämä turhat lauseet tässä alussa siis vain osoittavat että paluu Suomesta tänne ei ollut pehmein mahdollinen ja kesti kauan tarttua taas tähän hetkeen mutta TÄSSÄ MÄ OON! Freessimpänä kuin koskaan (uudessa kämpässä on kylpyamme joten huvitan itseäni vaahtokylvyllä ja kalleilla tuontimuotilehdillä). Ah, elämä.

Nyt olen yksin kotona. Kämppikset on raahannut olemuksensa kevätlomailee, minä nautin kevätlomasta Melbikses. Eilen kävin yliopistolla ja istuin ratikassa vampyyrin ja keijun välissä ja totesin vain että joskus lopettaa asioiden kyseenalaistamisen, vaan antaa olla. Kuitenkin. Olenko koskaan maininnut kuinka hysteerisen hitaita rullaportaat on täällä? Ne liikkuu eri vauhtia ruuhka-aikana (minulla kesti noin kolmisen minuuttia keksiä tämä sana, ei mikään fiksu tunne, kaverit).

Eli uus koti. Se on suuri ja kämppikset on hyviä tyyppejä. Toinen tyttö jättää perässään vanan tavaraa ja toinen on siisti mutta pakkomielteinen keräilijä, mikään ei ole tarpeeksi turhaa heitettäväksi pois. Kaikesta huolimatta meidän kämppä on aina siisti koska mun geenit taistelee sotkua vastaan (ja minä vannoin etten perinyt mitään äidiltäni) kunnes se ehkä joskus koituu tuhokseni. Tänään on vähän väsynyt päivä ja viime viikon aikana olen katsonut kaikki Indiana Jonesit, National treasurit ja Muumiot joten olen vähän dramaattisella tuulella! Olen vähän kuin orava kofeiinin yliannostuksen jäljiltä. Tai jotain. You got the picture.

Kuitenkin. Mulla on visio että ensi kerralla kirjoitan jotain elämästäni. Jotain turhaa mutta saamaton kun on niin kuka sitä ehtii elää? Ensi kertaan amigot!

Ystävälle

Älä nyt pelästy vaikka puhun.
Ei sinun tarvitse reagoida.
Olet kaikupohja jotta ääneni
ei umpeutuisi tyhjiöön:
tarvitsen merkityksen harhaa, ei muuta, please.

Joka puolella samaa hätää, siihen jo tottuu.
Pieniä inahduksia kuin pisaroita,
kaihtuvaa kastetta aamupuhteella.
Illuusiota: että kuuluu.

Sitten jo kiltisti rauhoituukin
kuin kivensiru umpisukkulaan.
Kiitos, ystävä.
Saat mennä, itseesi.

Aila Meriluoto - Ystävälle (Miehen muotoinen aukko, 2005)