Sydneyn reissu oli ihan mahtava, hengailtiin Bondi Beachillä ja otettiin kuvia Beachwatch tositv-sarjan tornien kanssa, syötiin puoli-ilmaista ruokaa, lähdettiin pienelle reissulle Blue Mountainsille patikoimaan, otettiin liikaa kuvia oopperatalosta, hengattiin baareissa sulkemisaikojen jälkeen, otettiin lautta Manlyyn, lähetettiin kortteja keksittyihin osoitteisiin (saiko kukaan omaansa?) ja kosketeltiin kauniita vaatteita. :D Kummallisin hetki oli kun tajusi että palaa tänne. Tähän koirankoppiin. Tähän kaupunkiin. Koska mitä ilmeisimmin jatkossa tulen aina palaaman tänne. Häiritsevän hämmentävä tunne. Siitäkin on jo viikkoja.


Yliopiston viimeiset luennot oli puolitoista viikkoa sitten. Sen jälkeen aika on mennyt yleisessä jäädyttämisessä ja ihmettelyssä kuinka vähän tunteja yhteen päivään mahtuukaan. En ole jotenkaan pysynyt paikallani ja toisaalta päässyt liikkeelle. Yleisesti siis jumittanut. Kahden päivän kuluttua on ensimmäinen tentti ja kolmen päivän kuluttua pitäisi palauttaa median tutkimuksen reseach essee, vähemmästäkin muuttuu rauhattomaksi. Tänään raahauduin kirjastoon ennen viittä ja ihmettelin miksi niin paljon massaa oli liikkeellä aulassa ja samalla tuli kuulutus että kirjasto sulkee viiden minuutin kuluttua. Miksi? Kuningattaren syntymäpäivä. No huh-huh. Miksei kukaan järjestänyt bileitä? Ei sikäli että jäi eilisetkin väliin kun tuuperruin auringon laskettua sänkyyn. Oli rankat läksiäiset lauantaina, niitä käytiinkin sitten läpi sunnuntaina nelisen tunnin brunssilla. Oli samaan aikaan Lygonilla italialaiset festarit, istuttiin t-paitasillaan auringossa ja syötiin jäätelöä. Hirvittävä tämä talvi täällä! Kävin katsomassa Sinkkuelämää leffankin tuossa, käytiin sitä ennen sinkkuelämöimässä ilmaisella kuohuviinillä (tai kolmella). Sellaista.
Läksiäisistä puheen ollen. Iskipä tässä hetki sitten että nämä ihmiset tosiaan lähtee täältä. Kun tulen takaisin talvilomailemasta suuri osa niistä joiden kanssa olen viettänyt tämän puolen vuoden on jo hylännyt tämän maan D: SADFACE Käyköhän niin jatkossakin? Että ihmiset mun elämässä tulee vaihtumaan kuin vuodenajat? Toisaalta. Aina pystyy. Eipäs aleta nyt hidastelemaan, en sen takia muuttanut tänne asti. Voi elämä.
Tuntuu että vaikka kuinka kauan asuisin täällä niin jotkut jutut ei vaan tunnu menevän perille. Luulen yhä että perjantai-iltana voin vaan ampaista Lygonin toiseen päähän eikä italialaiset eläkeläiset hidasta mun matkaa. Luulen yhä että voin laittaa ruokaa ilman että ikkunat ja peilit koko kämpässä höyrystyvät. Luulen yhä että minun on mahdotonta ylittää nettiyhteyden download-rajoitusta. Luulen yhä että opossumit on pahan lähettiläitä. Luulen yhä että kun ottaa saman junan niin se pysähtyy aina samoilla pysäkeillä, ei toki ampaise suorinta tietä Melbournen hämyiseen itäsiipeen D: (tosi on)
Mun kamera ei siis enää siirrä kuvia mun koneelle, oon hieman sadface mut voin tehdä sen muuallakin. En ole vieläkään päässyt lataamaan kuvia minnekään. Saan tänne muutaman kuvan aina tunnissa :D Yey!
Nyt takaisin lukemaan. Mä olen seuraavat kolme päivää hengetön, katsotaan sitten uudelleen. Kolmen viikon kuluttua olen jo Kaarinan metsissä. Sitä odotellessa.
4 kommenttia:
Kiva kuulla sinusta taas! Katselin vähän facebookissa niitä Sydneyn kuvia, ja vaikuttaa siltä kuin matka olisi ollut ihana.
Korttisi saapui muuten postissa, se nauratti ja sitten iski hetkellinen ikävä, mutta pianhan oletkin jo täällä taas. Pitää muuten pyytää tässä anteeksi, etten ole paljon päässyt skypelle. Viikonloppuisin olen joko joutunut auttamaan velikultaa rakennushankkeessa, tai sitten olen herännyt jonkun muun sängystä (eli ei ole ollut tietokoneelle pääsyä). Arkipäivisin taas kitkuttelen töissä.
Tänään sain mailin, että vahvistuskirje on vihdoin saapunut sieltä Osakasta, joten taidanpa ihan oikeasti olla menossa sinne. Pelottaa ja jännittää.
Dam-di-dam. Mitäs muuta? Olen korviani myöten rakastunut, mutta se ei taidakaan olla mikään uutinen. Pian on juhannus, joten odottelen mökillä grillaamista innolla.
Pysy pompona!
Yo Pompo!
Mä tässä promotoin mun uutta blogia ;)
Ois ihan oikeasti vaikka mitä töitä tehtävänä mutta vituttaan niin googlaillan kamun kanssa nice small men juttuja jotta löytäisimme kivat taustakuvat koneeseen. Yeessh. Tätä se toimistorotan elämä on.
Mä oon ylpee susta et sait sellasen hyvän kuva ooppera talosta. Tärkeintä mitä Sydneyssä voi tehdä.
Onnea nyt kaikkiin kokeisiin ja sellasta! Sitten vielä hyvää kotimatkaa sillä pian näämme!!! <3
(kornia eikö)
/Linda
Masmelii!! Ihanaa kuulla susta. On ikävä! Sun kortti saapui. Oli kyllä taas teikäläisellä niin järkevät jutut :D Ihanaa kun olit mut ja pomen yhdistänyt samaiseen korttiin. Hänkin on sen nähnyt ja lukenut.
Mun on jo pitkään pitänyt laittaa sulle facebookkiin viestiä. Lähipäivinä koitan laittaa. koskas muuten kotiudut tänne. Eikö se ole jo ihan pian!?! Ihanaa päästä kohta näkemään sua!!!
-Hemohes :)
I got your post card btw! :D Thanks ^^! Sydney looks beautiful, I guess I'll have to add that to my life of places to visit haha.
So what do you think of Australia so far? Think you'll ever want to live there?
Lähetä kommentti