VicPolice

Sain tänään tekstiviestin Victorian poliisista:

"Extreme weather in Vic expected Mon night & Tues. High wind & fire risk. Listen to Local ABC Radio for emergency updates. Do not reply to this message."

Kertovat minulle ettei kannata huomenna lähteä yliopistolle... Jaahas, jaahas.

Milloin tästä maasta tuli näin hysteerinen?

Vampyyreista

En ole koskaan oikeastaan pahemmin pelännyt pimeää. Siksi en edes osaa pelätä mitään kävellessäni yksin yöllä kotiin. En oikeastaan edes opossumeja.

Perjantai yönä kuitenkin kävelin kotiin ja olin vähän hämmentynyt kun kuun valo oli outo. Katsoin ylös ja WHAAAAAAAAT KUU OLI PUNAINEN. Juoksen kotiin ja kerään hämmästyneet kämppikseni parvekkeelle ihastelemaan verinäytelmää.

Luna: "Hmmm... Twilight?"
Claire: "HOMG Robert Pattinson"
Minä: "Tuhkaa...?"
Claire: "Pheonixin nousu!"
Luna: "Metsäpalot...?"
...
Claire: "Ne janoavat ihmisverta HAHHHAAHAAAAA!"

Eilen aurinko paistoi kirkkaana mutta kun katsoi taivaalle on jotenkin synkkäää. Savu oli vihdoinkin saapunut oikein antuamuksella kaupunkiin... Tänään taivas on taas sininen.

Menen nyt lukemaan the Historianin loppuun ja estän Clairea rakennuttamasta itselleen ruumisarkkua. Näkemisiin.

Ei siis tänäänkään mitään tärkeää. Tämä on kyllä ehkä turhin postaus ikinä. Rehellisesti.

Voi Hyvää Päivää.

Olen syönyt kaksi viikkoa raakaa kalaa. Kiitos Sushi-sanin. Koska kämppisten vanhemmat ovat palanneet kotimaihinsa, heidän äitinsä oli vakuuttunut ettemme saa tarpeeksi ruokaa ja on siksi värvännyt Herra Sushin tuomaan meille raakaa kalaa. Joten olemme syöneet sashimia viidesti viikossa. Ei sillä että valittaisin, sashimi on mun elinvoima nykyään varsinkin kun tavallinen sushi maistuu mömmöltä mutta silti. Raa'alla kalallakin on rajansa! Sitä herää aamulla ja syö raakaa tonnikalaa wasabilla niin vähemmästäkin kyllästyy. Sitten kuitenkin mietin kuinka paljon näin hienosta sashimista saisi maksaa Suomessa ja hiljenen ja mutustan kalani. Oodi sashimille. Ja totuus on että miehen nimi on oikeasti Sushi. Ei siis vain koska se myy sushia.

Täällä oli kuuma. Ja kuiva. Todella kuuma ja kuiva. Ja muutama tulipalokin. Oikeastaan lähemmäs 100 tulipaloa. Sähköt meni ainakin neljästi. Julkinen liikenne pysähtyi. Ja sitten myrskysi. Tuuli oli niin kuuma ja se iski kuivia lehtiä iholle niin että jalat oli illalla naarmuilla. Nyt täällä on jääkausi. Lämpötila laski kahdessä päivässäyli 25 astetta, eilen oli 20 astetta, kaivettiin kämppisten kanssa talvitakit esiin. Olen niin naurettavan epäsuomalainen nykyään, mitä lämpötiloihin siis tulee, että tekisi mieli tökkäistä itseään kepillä silmään. Lehdet ovat tippuneet puista, on oikeastaan ihan syksy. Paitsi ettei sada. Täällä ei vaan sada.

Kaikkea on tapahtunut viimeisen 3 kuukauden aikana. Kokeet loppui ja ihmiset lähti kotiin D: Laura kävi täällä ja Nenne saapui lopultakin Melbikseen viihdyttämään minua ja minä lähdin Aasiaan. Postailen tässä pian kuvia maailmalta ja naurettavia kertomuksia asioista joita näin. Vuoden 2008 lopussa veljeni ja Tiina onnistuneesti saapuivat tänne puolelle maailmaa. Mutta siitäkin on jo aikaa. Koulu alkaa kahden viikon päästä... Voihan henkselit.


Tiedän että tästä on aikaa mutta tämä oli kokeita ennen kun oli Melbourne cup ja oltiin piknikillä ja kuunneltiin radiosta kun hepat juoksi kilpaa. En voittanut vedonlyönnissä, kuinkas muutenkaan?

Viikon kuluttua alkaa orientation, lupasin olla heilumassa Scandinavian clubin kojulla ja kertoa ihmisille kuinka insanely hauskaa meillä on ja kuinka taloudellisesti kannattavaa on oikeastaan liittyä koska srsly ilmainen lounas kerran viikossa on todellakin 3 dollaria/vuosi arvoinen. Ja kuten huomaatte en osaa enää muodostaa normaaleja lauseita suomeksi, en kyllä englanniksikaan mutta whatevs.

Todiste että Laura kävi täällä vain pukeutuakseen naurettavan suureen hattuun ja juodakseen tequilaa.

Oikeasti kun aloin kirjoittamaan tätä mulla oli suunta ja aihe mihin päätyä. Päädyin kirjoittamaan aina vaan uuden ja uuden kappaleen tyhjyyttä joka johdattaisi minut kyseiseen asiaan. Valitettavasti kyseinen aihe karkasi mielestäni jo kymmenisen minuuttia sitten eikä tunnu palaavan. Eli siis postaus täynnä tyhjyyttä :P Ensi kerralla kertaus Aasian seikkailuistani :D

Ja vielä yksi huomio: opossumit ei ole vieläkään söpöjä. Ne on verenhimoisia, yössä vaeltavia, suuren kissan kokoisia rottia, jotka syö jätteitä ja sihisee ja kirkuu. Lähiö on tavallista vaarallisempaa aluetta!

Ah, Failure

Siis Canberrasta on jo aikaa. Eipäs kuitenkaan ollut mikään turha matka. Vaikka aluksi vähän epälyttikin. Lentokentältä avautuva näköala ei ollut mikään silmiähivelevä ja bussimatka kaupunkiin oli vähän pelottava: yhtäkkiä iski kauhea suomifiilis! Kaikki oli siistiä ja modernia, vähän kuin suomalaisten kaupunkien uudemmissa osissa ja ihmisiä oli niin harvassa! Kuin olisi saapunut kotiin :D

Iina nautti Canberrasta. Taustalla kuuluisa moottoritie.

Meillä oli heti tarkka suunnitelma lyötää Suomen suurlähetystö. Meillä oli kartta. Noh. Ilmeisesti kaikki kaupungin pääakselit olikin moottoriteitä. Kaupunki oli urbaanin suunnittelijan mielestä varsinainen mestaritoes akseleineen ja suuntinen mutta olihan se lopulta varsin epäkäytännöllinen. Ihastuttava ajatus kuitenkin. Me päädyttiin laahustamaan moottoriteitä pitkin jonkin aikaa kunnes päätettiin ottaa bussi. Ei ollut mikään vuosisadan idea ottaen huomioon että ne on moottoriteitä. Me päästiin seuraavan kerran pois kyydistä jossain lievästi kaupungin ulkopuolella. Noh, oli siellä kirkko.

Bussipysäkillä vuorten keskellä Canberran ulkopuolella.

Kyllä me sitten lopulta päästiin takaisin ja löydettiin diplomaattinen alue jossa kaikkien maiden uurlähetystöt oli aseteltu samaan paikkaan. Suomen suurlähetystö oli tietty mahtavin: lasinen laiva :D Meidät oltiin jo kuultu kaukaa kun minä ja Iina huudettiin yhteen ääneen "KOIVU! SE ON KOIVU". Joo, että ihan tyylikkäästi onnistuttiin täkin hoitamaan ja vaikuttamaan akateemisilta. Päästivät kuitenkin äänestämään. Päädyttiin lopulta juttelemaan aika kauaksi aikaa sinne henkilökunnan kanssa ennen kun päästiin jatkamaan poliittista lomaamme.
Suomen suurlähetystö. Koivu ei näy kuvassa.

Koska me ollaan tunnetusti jännittäviä ja hysteerisen villejä, me matkattiin parlamenttitalolle. Minä henkilökohtaisesti aloin uskoa pienen miehen salaliittoteoriaan siitä mitä varten tämä parlamentti on rakennettu alkujaankin: se oli käsittämättömän iso ja puoliksi maan alla ja varmasti täynnä kaiken maailman salaliittoja :P Käytiinhän me sitten vielä vanhassa parlamenttitalossa ottamassa rumia kuvia ja sellaista mutta surullista kyllä ei liikaa kerrottavaa siitä. Oltiin molemmat kyllä niin huumas koko ajan, se oli vähän säälittävääkin :D Syötiin hyvin ja mä sain juustokakkua joten kuka se olikaan joka sanoi ettei Canberrassa ole mitään? Totuus kuitenkin oli että kaikki meni kiinni viideltä ja kun sitä luuli ettei kaupunki pystyisi enää iltapäivästä enempää autioitumaan niin niin vaan se teki.

Aboriginaalien suurlähetystö

Seuraavana päivänä vyöryttiin National Universityyn. Ei ollut tietystikään mitään Melbikseen verrattuna. Melbiksellä on kaikki vanhat rakennukset ja historia mitä ei Nationalissa näkynyt mutta kampus oli kieltämättä kiehtova... Se oli valtava ja täynnä opiskleijaasuntoloita ja tilaa oli muutenkin (ja ihmisiä ei). Ja ehkä se on hyvä että aina kun juoksee Old Artsin käytävillä ei tarvitse pelätä joka askeleella että jalka iskeytyy lattiasta läpi. Tehtiinhän me tässä välissä kaikenlaista kuten päädyttiin vaeltamaan taas yhtä moottoritietä pitkin mutta päämäärä oli kuitenkin lopulta National museumiin ja siitä oli selvästi liikaa aikaa kun olin viimeksi käynyt museossa. Sitä liimaa naamaansa kaikkiin ikkunoihin ihan et "UUU VESINOKKAELÄIN" ja sit lopulta on niin väsynyt että täytyy toipua tunti museon kahvilassa. Ihmiselle jonka keskimääräinen keskittymiskyky on jossain 2-6 minuutin kieppeillä tälläinen poliittinen matkailu on varsin voimia vievää.

Eli mitä lopuksi: Canberra oli ihana. Kaikessa laimeudessaan aivan valloittava. Ei ehkä "haluan asua täällä ikuisesti"-ihana tai edes "haluan viettää täällä enemmän kuin kaksi päivää"-ihana mutta varsin ihastuttava kuitenkin. Mutta kun saapui kotiin Melbsiin niin kyllä lämmitti :D

Eilen näin kampuksella miehen pukeutuneena elmukelmuun. Se oli varsin viehättävää. Veikkaan että se on sen sukkahousuihin ja viittaan pukeutuvan miehen kaveri. Sukkahousumies tekee ilmapalloeläimiä. Ei sellaisia ihmisiä voi vihata.

Näihin tunnelmiin...

No niin...

Sitä luulee ettei kampus enää pysty yllättämään mutta niin se vaan tekee kerta toisensa jälkeen. On totuttu siihen että vastaan pyöräilee joukko alastomia opiskelijoita. On totuttu siihen että South Lawnilla alkaa jelly wrestling vähän väliä. On jopa totuttu siihen että kesken luennon sisään marssii armeijapukuinen joukko torvisoittimien kanssa. Mutta kaikkeen ei vain voi varautua. Tästä on jo aikaa mutta eräällä aamuluennolla sisään juoksee yksi opiskelija joka osoittaa keskirivissä istuvaa toista poikaa ja huutaa: "You, take your clothes off!" Ja niin poika riisuu vaatteensa keskellä luentoa ja juoksee luentosalista. Ja niin jäljelle jäi vain hämmennys ja hiljaisuus.

Kuitenkin. Huomenna lennetään Iinan kanssa diplomaattiselle retkelle Canberraan äänestämään kunnallisvaaleissa... Muuten matka on oikein kulturelli: parlamentti, museoita ja ehkä jotain muuta...

Kämppiket saapuivat vihdoinkin maailmanvalloitukseltaa kotiin ja kylläpäs on taas kämppä hysteerinen hetken. Äänekkyyden lisäksi he toivat matkoiltaan Takarazuka DVDitä ja uuden teemabiisin tähän taloon. Nyt jokainen hiljainen hetki täyttyy kimeällä laululla:

~ポニョ､ポニョ､ポニョ､魚の子~

Näihin tunnelmiin... Ensi kerralla kuvia pääkaupungin valloituksesta! Tähän liittyy kuitenkin kaksi oletusta: ensinnäkin että yksikin kuva olisi sivistynyt ja toiseksi että Canberrassa olisi jotain kuvattavaa. Jätän kaiken kohtalolle.

Minä se tässä vain...

Yo.
Viimeiset kaksi kuukautta olen ollut täysin tämän maailman sisällä. Ainoa yhteyteni ulkomaailmaan (tässä tapauksessa Aussilandian ulkopuolelle, täällä oon muuten ollu varsin sosiaalinen eläin... tai jotain) on ollut kaksi puhelua äidin kanssa ja pieni muistutus muusta maailmasta paketin muodossa (mä sain housut!). Viime viikonloppuna sain vihdoinkin puhuttua muidenkin tärkeiden ihmisten kanssa, velimörön ja Bumban, ja jokin heräsi minussa. Viimeinen shaking tuli eilen kun Nenne soitti minulle aussinumerosta. Mitä tämä on? Kehtaavatkin ravisuttaa maailmaani! Tämä ei ole turhaan saari kaukana kaikesta muusta paitsi Fidjistä (minne muuten olis suunnitelmissa mennä)! Noh, kaikki nämä turhat lauseet tässä alussa siis vain osoittavat että paluu Suomesta tänne ei ollut pehmein mahdollinen ja kesti kauan tarttua taas tähän hetkeen mutta TÄSSÄ MÄ OON! Freessimpänä kuin koskaan (uudessa kämpässä on kylpyamme joten huvitan itseäni vaahtokylvyllä ja kalleilla tuontimuotilehdillä). Ah, elämä.

Nyt olen yksin kotona. Kämppikset on raahannut olemuksensa kevätlomailee, minä nautin kevätlomasta Melbikses. Eilen kävin yliopistolla ja istuin ratikassa vampyyrin ja keijun välissä ja totesin vain että joskus lopettaa asioiden kyseenalaistamisen, vaan antaa olla. Kuitenkin. Olenko koskaan maininnut kuinka hysteerisen hitaita rullaportaat on täällä? Ne liikkuu eri vauhtia ruuhka-aikana (minulla kesti noin kolmisen minuuttia keksiä tämä sana, ei mikään fiksu tunne, kaverit).

Eli uus koti. Se on suuri ja kämppikset on hyviä tyyppejä. Toinen tyttö jättää perässään vanan tavaraa ja toinen on siisti mutta pakkomielteinen keräilijä, mikään ei ole tarpeeksi turhaa heitettäväksi pois. Kaikesta huolimatta meidän kämppä on aina siisti koska mun geenit taistelee sotkua vastaan (ja minä vannoin etten perinyt mitään äidiltäni) kunnes se ehkä joskus koituu tuhokseni. Tänään on vähän väsynyt päivä ja viime viikon aikana olen katsonut kaikki Indiana Jonesit, National treasurit ja Muumiot joten olen vähän dramaattisella tuulella! Olen vähän kuin orava kofeiinin yliannostuksen jäljiltä. Tai jotain. You got the picture.

Kuitenkin. Mulla on visio että ensi kerralla kirjoitan jotain elämästäni. Jotain turhaa mutta saamaton kun on niin kuka sitä ehtii elää? Ensi kertaan amigot!

Ystävälle

Älä nyt pelästy vaikka puhun.
Ei sinun tarvitse reagoida.
Olet kaikupohja jotta ääneni
ei umpeutuisi tyhjiöön:
tarvitsen merkityksen harhaa, ei muuta, please.

Joka puolella samaa hätää, siihen jo tottuu.
Pieniä inahduksia kuin pisaroita,
kaihtuvaa kastetta aamupuhteella.
Illuusiota: että kuuluu.

Sitten jo kiltisti rauhoituukin
kuin kivensiru umpisukkulaan.
Kiitos, ystävä.
Saat mennä, itseesi.

Aila Meriluoto - Ystävälle (Miehen muotoinen aukko, 2005)